Duff McKagan: ”Kun Hanoi Rocks hajosi, tuntui että Guns N’ Rosesin harteille jäi jatkaa hommaa”

11.2.2019 08:56

Duff McKaganilla on paljon mielenkiintoista asiaa Metal Hammerissa. Basistin haastattelussa riittää sekä lohdullisia sanoja aloitteleville bändeille, asiaa GNR:n sisäisistä henkilösuhteista että pohdintaa Hanoi Rocksistakin.

Aloitteleville yhtyeille McKagan sanoo, ettei pidä lannistua, vaikka aluksi tuntuisi, ettei ketään kiinnosta. ”Jos joku väittää olleensa GNR:n ensimmäisellä tai toisella keikalla, hän valehtelee”, Duff sanoo tarkoittaen sitä, ettei vielä kymmenennelläkään keikalla yleisössä ollut käytännössä ketään. Mutta jos sisukkaasti tekee töitä ja musiikkimaailman trendit sattuvat olemaan oikeassa asennossa, mitä tahansa saattaa tapahtua.

Hanoi Rock tulee puolestaan puheeksi, kun Duffilta kysytään GNR:n vaikutteista. Basisti luettelee aluksi laajan valikoiman bändejä aina Motörheadista Princeen ja Nazarethiin ja kertoo monipuolisen vaikutekirjon kuuluvan selvästi Appetite for Destructionilla.

”Myös Hanoi Rocks vaikutti meihin suuresti. Slashilla ja minulla oli liput heidän keikalleen The Palace -klubille, mutta viikkoa ennen keikkaa se auto-onnettomuus tapahtui. Razzle kuoli, ja bändi hajosi”, McKagan muistelee.

”Tämä tapahtui talvella 1984. Se jätti jälkeensä tyhjiön. Tuntui siltä, että jäi meidän harteillemme jatkaa hommaa. Mutta toisaalta jokainen 20-vuotias kaveri Los Angelesissa varmaan ajatteli samoin.”

Niinpä taas kerran voidaan siis jäädä pohtimaan, mitä olisikaan voinut tapahtua, jos Vince Neil olisi jättänyt törttöilynsä törttöilemättä. Huokaus.

Lisää luettavaa