Ei paha! Kaveri maksutta mukaan Kotiteollisuuden tai Putron keikalle

25.3.2014 10:22

Suomen Rock-klubien liitto, Suomen Ohjelmatoimistot ja agentit SOA, Teosto ja Veikkaus ovat aloittaneet yhteistyön uuden yleisön saamiseksi rock-klubeille. Kyseiset tahot ovat lanseeranneet uuden Kaveri mukaan -keikkakonseptin, jonka myötä lipun ostajalla on mahdollisuus ottaa kaveri maksutta mukaan kotimaisille keikoille, jotka kuuluvat edun piiriin.

Klubitoiminta on yksi suomalaisen musiikkialan kivijaloista. Ympäri Suomea yleisö pääsee nauttimaan elävästä musiikista ja artistit tavoittavat yleisöjä halki maan. Noin 90 prosenttia Suomessa esitettävästä livemusiikista on kotimaista.

Uutta yleisöä etsitään erityisesti nuorista aikuisista.

− Yhteistyö on merkittävä uusi avaus kotimaisen musiikin ja yritysten väliseen yhteistyöhön ja uskomme, että se kasvattaa uusia yleisöjä kaikkia osapuolia hyödyttävällä tavalla, Rock-klubien liiton varapuheenjohtaja Eeka Mäkynen toteaa.

Kampanjassa on mukana kymmenen rock-klubia eri kaupungeissa. Kyseessä on Veikkauksen kanta-asiakasetu, joka tulee kattamaan kaikkiaan noin seitsemänkymmentä kotimaista keikkaa.

Kaverilippujen hankkiminen edellyttää rekisteröitymistä Veikkauksen asiakkaaksi. Lippuja on saatavilla neljällekymmenelle nopeimmalle per keikka.

Keikkatarjonta on laaja: aina Anna Abreusta Kotiteollisuuteen ja Lost Societystä Anssi Kelaan ja Olavi Uusivirtaan. Uusia keikkajulkistuksia tehdään aina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona keskikesää lukuun ottamatta. Päivittyvä lista edun piiriin kuuluvista keikoista löytyy täältä.

Kaveri mukaan -kampanjan tavoitteena on tukea myös Teoston käynnistämän musiikkialan Pumppu-hankkeen tavoitteita. Tähän pyritään tarjoamalla keikkakokemuksia nuorille nouseville bändeille, joita haetaan lämmittelemään isomman profiilin bändejä ja artisteja.

− Teostolle on tärkeää, että Suomessa on tulevaisuudessakin menestyviä musiikin tekijöitä. Pumppu-hankkeen tavoitteena on kehittää musiikin harrastamisen edellytyksiä, kehittymistä ja menestystä sekä luoda arvokkaita kohtaamisia nuorten musiikkiharrastuksen ja menestyneiden musiikintekijöiden välille, Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen kertoo.

Veikkauksen tuotosta ohjataan yli 40 miljoonaa euroa kotimaiselle musiikille ja nuorten musiikkiharrastuksille.

− Musiikkialassa on valtavasti potentiaalia, jota ei Suomessa ole osattu vielä laajasti ja tuloksekkaasti hyödyntää, toteaa Veikkauksen kehityspäällikkö Krista Huovinen.

(Kuva: Ville Juurikkala)

Lisää luettavaa