Ensinäyttö: Hyvästit nuoruudelle – Suvi Isotalon Jim on katkeransuloinen oodi menneelle

Suvi Isotalo palasi viime vuonna julkaisukantaan ensimmäisellä uudella soolokappaleellaan viiteen vuoteen. Jim käsittelee nuoruuden hyvästelemistä, menneen kaipuuta sekä sen menettämisen peruuttamattomuutta. Biisiä työstivät Isotalon kanssa Jouni Aslak Raatikainen ja Maija Andersson.

”Halusin tehdä häpeilemättömän romanttisen laulun nuoruuden taakse jättämisestä, haavoittuvuudesta ja lempeyden kaipuusta. Mummini sanoi 95-vuotiaana, että hämmästyttää kun ihmiset kohtelevat kuin vanhusta – sisältä mä olen yhä 15-vuotias”, Isotalo kertoi julkaisun yhteydessä tiedotteessa.

Nyt Soundin verkkosivuilla tulee ensi-iltaan lauluun kuvattu musiikkivideo, katso tuotos ylempää. Varsin oivallisesti kappaletta pukeva videoteos on tekijöiltä syntynyt, täytyy sanoa. Isotalon verkkosivut löytyvät täältä ja Facebook-sivu täältä – näissä osoitteissa kerrotaan sitten aikanaan varmasti uusista keikoista ja levytyksistä, jahka sellaisia ilmaantuu.