Entinen Ozzy Osbourne -kitaristi lyttää Yngwie Malmsteenin – ”Hän on ylimielinen paskiainen ja kaikki tietävät sen”

Malmsteenin soittotaitoja Jake E. Lee kuitenkin ylistää.
2.1.2019 14:52

Ozzy Osbournen yhtyeessä Bark At The Moon (1983) ja The Ultimate Sin (1986) albumien aikaan vaikuttanut Jake E. Lee antoi syksyllä haastattelun, jossa hänen sanomisiaan tulkittiin niin, ettei hän pidä ruotsalaista kitarajumala Yngwie Malmsteenia juuri minään, näin kauniisti muotoiltuna. Lee kuitenkin täsmensi sanomisiaan hiljattain radiojuontaja Eddie Trunkille ja sanoi, ettei ole koskaan kyseenalaistanut Malmsteenia soittajana, ainoastaan ihmisenä.

”Hän on ylimielinen paskiainen ja kaikki tietävät sen. Kaikki alalla työskentelevät tietävät sen, mutta harva sanoo sen ääneen”, Lee sanoo ja kertoo mielipiteensä perustuvan lukuisiin tarinoihin, joita hän on kuullut Malmsteenin kanssa soittaneilta ihmisiltä sekä ääni- ja muilta teknikoilta vuosien varrella.

”Sanonpahan vaan, että menin pari päivää tuon haastattelun julkaisun jälkeen baariin, jossa vaimoni työskentelee, ja siellä oli paljon lasvegaslaisia, jotka työskentelevät roudareina, ääni- ja valoteknikkoina. Minun ei tarvinnut ostaa yhtään juomaa, sillä kaikki tarjosivat minulle koko illan, koska rakastivat sitä, mitä sanoin hänestä. Siis hänen persoonastaan, en kyvyistään.”

Lee haluaa korostaa, että vaikka hän pitääkin Malmsteenia ylimielisenä ”kusipäänä”, ei hän kiistä miehen soittotaitoa millään lailla.

”Rakastan huolimattomia rokkisoittajia, kuten Jimmy Page, Joe Perry, Ace Frehley – kyllä, he ovat huolimattomia, mutta se on osa heidän charmiaan ja se puhuttelee minua. Sitten ovat tekniset soittajat erikseen, hekin ovat siistejä. Sitten on niitä, joissa yhdistyy palo ja tekninen taituruus – minusta paras esimerkki on Uli Roth, joka on uskomaton. Minä laitan Yngwien siihen samaan lokeroon”, Lee toteaa.

Lisää luettavaa