Joey Jordison Slipknot-potkuistaan: ”Pelkurimaista”

Rumpali ei poissulje mahdollisuutta hypätä takaisin emoyhtyeensä kelkkaan vielä jonakin päivänä.
21.6.2016 14:47

Viime viikoilla kerroimme Slipknotin riveistä syrjään siirretyn rumpali Joey Jordisonin väläyttäneen yllättävää terveydellistä syytä erottamiselleen.

Metal Hammerin tuoreessa haastattelussa Jordison kuvailee erottamisensa taoahtuneen ”pelkurimaisesti” sähköpostilla, sillä muut Slipknot-jäsenet olivat luulleet hänen olevan niin sanotusti aineissa.

Ei bänditapaamista? Ei. Mitään managementilta? Ei. Sain ainoastaan typerän sähköpostin, jossa kerrottiin, että olen ulkona bändistä, jonka eteen olen raatanut koko elämäni.

Näin tapahtui ja se oli kivuliasta. En ansaitse moista paskaa kaiken tekemäni jälkeen.

Lisää otteita Jordisonin nyt julkaistuista mietteistä täällä.

Muu Slipknot-miehistö ei ole vielä reagoinut Jordisonin sanomisiin.

Huomionarvoista on, ettei Jordison kaikesta huolimatta kuitenkaan poissulje mahdollisuutta musisoida emoyhtyeensä riveissä vielä jonakin päivänä.

Lisää luettavaa