Ruotsalaisessa viikinkimetallisuuruus Amon Amarthissa vuosina 1998–2015 rumpaloinut Fredrik Andersson on viime vuosina kommentoinut entisen bändinsä toimia ja lähtönsä syitä varsin katkeraan ja syyttävään sävyyn. Andersson on ollut erityisen näreissään siitä, miten tulot eivät ole jakaantuneet tasapuolisesti bändin jäsenten kesken ja miten häneltä evättiin eroamisen yhteydessä hänelle mielestään kuuluvia korvauksia. Rumpalin mukaan häntä ei muutenkaan arvostettu muusikkona ja bänditoverina enää viimeisinä palvelusvuosinaan.
Nyt Andersson on kuitenkin julkaissut Facebook-sivuillaan pitkän kirjoituksen, jossa tämä toteaa puhuvansa nyt viimeistä kertaa mitään Amon Amarthiin ja näihin erimielisyyksiin liittyvää ja pyytää – ainakin tavallaan – samalla anteeksi entisiltä yhtyetovereiltaan, että on puhunut julkisuudessa niin kitkerään sävyyn. Hän kertoo lähestyneensä ensin bändin jäseniä henkilökohtaisesti, muttei saanut vastausta, joten hän päätti siksi kertoa asiasta näin julkisesti.
”Hieman taustaa: The Avenger -levyn (1999) jälkeen sovimme, että rahat jaetaan tasan kaikkien kesken. Näin meidän ei tarvitsisi tapella siitä, kenen biisejä päätyy levylle vaan ainoastaan parhaat ideat kelpuutetaan riippumatta siitä, kuka ne on tehnyt. Valitettavasti suurin osa (ellei kaikki) minun riffeistäni ja ideoistani hylättiin, mutta sillä ei ollut väliä – ne eivät varmastikaan vain olleet tarpeeksi hyviä”, Andersson kirjoittaa.
”[Eroni jälkeen] väänsimme kättä oikeuksista rojalteihin ja julkaisuihin ja istuimme lakimiesten kanssa alas päästäksemme johonkin lopputulokseen. Yritin lunastaa 20 prosentin osuuttani, mutten pystynyt todistamaan, mitkä biisit olin oikeasti tehnyt – rummut eivät ole lakiteknisesti osa sävellystä – joten menetin osuuteni ja nimeni pyyhittiin tekijätiedoista. Minulle tarjottiin osuuksia niistä riffeistä, jotka olin tehnyt, mutta niitä oli niin vähän, että annoin heidän pitää nekin. En kadu mitään, mutta myönnän, etten uskonut heidän oikeasti poistavan minua [tekijätiedoista].”
”Tässä kohtaa minun ja muiden jäsenten mielipiteet selkeästi eroavat. Heidän mielestään emme koskaan sopineet, että kukin jäsen saa pitää oman osuutensa biisien oikeuksista sen jälkeenkin, kun he eivät enää ole bändissä. Totta, emme sopineet. Mutta emme myöskään koskaan sopineet, että bändin jäsen menettää oikeutensa eron jälkeen. Minä vain oletin, että oikeudet pysyvät. Molemmat ovat oikeassa, mutta nämä faktat ovat ristiriidassa. Niinpä olen päättänyt antaa asian olla.”
”Jossain kohtaa tulee se tilanne, kun joku muu bändin jäsenistä lähtee tai he lopettavat kollektiivisesti ja silloin heidän täytyy muuttaa oikeuksien jakoa. Mikäli he eivät niin tee, on ilmiselvää, että he halusivat vain riistää minulta minu nosuuteni. Aika siis näyttää, saavatko he pitää omat 25 prosentin osuutensa loppuelämänsä (ja 70 vuotta kuolemansa jälkeen).”
”Mutta kaikesta tästä huolimatta; pyydän anteeksi muilta jäseniltä ja faneilta kaikesta katkeruudesta, jota olen aikeuttanut taistellessani tuulimyllyjä vastaan. Oli väärin olettaa, että saisin pitää osuuteni. Suljen nyt kirjan tästä aiheesta ja toivon bändille kaikkea hyvää jatkossa. Muistakaa, etten koskaan ollut vihainen, koska menetin paikkani bändissä. Siitä ei ole koskaan ollut kyse. Olen vain iloinen, etten ole enää mukana enkä halua koskaan enää ollakaan. Pahoitteluni niille faneille, jotka haluavat toisin, mutta Jocke (Wallgren, yhtyeen nykyinen rumpali) ansaitsee kaiken huomion ja toivon hänelle kaikkea hyvää! Olen vain pettynyt, että homma päättyi kuten päättyi ja ymmärrän nyt, että asiat olisivat voineet olla toisin, jos olisin myöntänyt aiemmin olleeni väärässä. Mutta se olisi vain tarkoittanut vielä isompaa taloudellista menetystä minulle.”
Pitkän kirjoituksensa päätteeksi Andersson lisää, että on kuitenkin yksi asia, mitä hän ei aio pahoitella:
”En pyydä anteeksi sitä, kun sanoin (laulaja) Johan Heggiä valehtelijaksi. Asiat, joita hän sanoi minusta Sweden Rock Magazinessa eivät ole totta eikä hän ole vieläkään pyytänyt sanomisiaan minulta anteeksi.”
