Ex-Motörhead-rumpali: Lemmyn kuolema oli suurempi tapaus kuin Elviksen aikanaan

27.12.2017 20:32

Vaikka musiikkimaailma onkin menettänyt reilun kahden vuoden aikana melkoisen joukon legendaarisimpia hahmojaan, harvassa ovat ne, joita muistellaan yhtä lämpimästi ja suurella kunnioituksella kuin kaksi vuotta sitten menehtynyttä Motörhead-ikoni Lemmy Kilmisteriä. Miehen matkassa 23 vuotta matkannut rumpalimestari Mikkey Dee kertookin Goldminen haastattelussa, että Lemmy olisi epäilemättä yllättynyt kaikesta kuolemansa jälkeisestä palvonnasta.

”Tiedän jo, että häntä muistellaan oikealla tavalla, sillä kun hän menehtyi, se oli suurempi tapaus kuin Elviksen aikanaan”, Dee sanoo. ”Hän olisi siitä hyvin yllättynyt ja otettu. Mikäli hän on kurkkinut tänne alas, hän saattaa tietääkin siitä. Se mitä tapahtui vaikkapa Wackenin festivaaleilla, kun satatuhatta fania nosti kätensä ilmaan kun uusi video [David Bowien] Heroesista näytettiin. Se oli ikään kuin sen kappaleen julkaisu ja se oli uskomatonta. He nimeävät Lemmyn mukaan katuja, puistoja ja lavoja.”

Dee kuvailee Lemmyä poikkeuksellisen taitavaksi sanoittajaksi, jonka perintö elää vahvana ympäri maailman.

”Häntä muistellaan miljoonin eri tavoin. Hän oli näet runoilija; hän oli niin hyvä sanojen kanssa. Sen takia Ozzy aina soitteli hänelle yhteistyön merkeissä, monien muiden esiintyjien lailla, koska hän kykeni yhdistelemään sanoja tavalla johon kykenevät vain harvat. Hän rustasi samat sanoitukset 15 minuutissa, joiden parissa muut painiskelisivat kuukausikaupalla. Hän otti vain nenäliinan ja kirjoitti parhaat sanoitukset joita voit kuvitella.”

Lisää luettavaa