Frank Bello: Anthrax on paljosta velkaa Metallicalle – ”Olemme nälkäisempiä kuin koskaan”

13.9.2016 11:54

Anthrax-basisti Frank Bello kertoo yhtyeensä olevan nykyään hurjemmassa iskussa kuin koskaan aikaisemmin. Jopa kovemmassa kuin aikoinaan thrash metalin kulta-aikoina 80-luvulla.

– Vielä 35 vuoden jälkeenkin meille sanotaan, että uusin levymme For All Kings on paras tuotoksemme tähän asti. Sellaiset kommentit pitävät nöyränä. Olen samaa mieltä, mutta minä olenkin yksi niiden biisien kirjoittajista, Bello toteaa Metal-Rules -sivuston haastattelussa.

– On oikeastaan vähättelevää sanoa, että veressämme virtaa uutta energiaa. Olemme nälkäisempiä kuin koskaan. Tunnemme itsemme ja vahvuutemme säveltäjinä ja pidämme biisien tekemisestä. Ruokimme sisäistä paloamme ja toivomme fanien tuntevan jonkinlaista yhteyttä musiikkiimme. Onneksi For All Kingsillä ja Worship Musicilla nämä asiat ovat kohdanneet.

Bello sanoo Anthraxin ”uudesta tulemisesta” olevan kiittäminen pitkälti Metallicaa sekä vuoden 2010 The Big 4 -kiertuetta, joka kokosi yhteen Metallican, Anthraxin, Megadethin ja Slayerin.

– Heidän ei olisi tarvinnut tehdä sitä, mutta olen ikuisesti kiitollinen, että se tapahtui. Se antoi meille kaivatun potkun persuksille ottaa homma haltuun ja hoitaa bändin asiat kuntoon. Noista keikoista lähtien olemme olleet jatkuvassa nousukiidossa. Bändi sai uuden elämän, Bello kiittelee.

Lisää luettavaa