Mark Guglielmo -niminen fani törmäsi kuluvan viikon perjantaina Atlantalaisen hotellin ulkopuolella itseensä Axl Roseen, raportoi NME. Mielenkiintoisin osuus tarinasta, ainakin näin ulkopuolisen silmin, seurasi kuitenkin miehen toivottaessa solistille onnea tämän tuleville Las Vegasin ja Kalifornian pistokeikoille. Guglielmon sanojen mukaan Rose nimittäin yllättäen raotti salaperäisyyden verhoa Gunnareiden yhteenpaluun ympäriltä kuittaamalla puolihuolimattomasti, ”kiitoksia mies, mutta aiomme kyllä tehdä kokonaisen kiertueen”.
Alunperin Guns N’ Roses tiedotti kolmen klassisen kokoonpanon voimahahmonsa yhteenpaluusta vuoden alussa, mutta sittemmin entisten katurock-jättiläisten leiristä ulospäin kantautuneet tiedot, yksittäisiä keikkapäivämääriä lukuun ottamatta, ovat olleet melko vähissä. Esimerkiksi informaatiota Rosen, Duff McKaganin ja Slashin joukkoon liittyvistä muusikoista ei ole vieläkään virallisesti vahvistettu, vaikka reilut 20 vuotta odotettu paluukeikka on luvassa jo huhtikuun 8. päivä Las Vegasin uudella T-Mobile Arenalla.
Pitääkö Guglielmon tarina kutinsa? Onko kiertue toteutumassa? Saadaanko bändi Eurooppaan, kenties jopa Suomeen asti? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia.
Tässä vielä kuvamateriaalia todistusaineistoksi miesten tapaamisesta: