Guns N’ Roses yllätti fanit oikein kunnolla – Esitti todellisen harvinaisuuden ensimmäistä kertaa livenä lähes 30 vuoteen

Locomotive on soitettu viimeksi helmikuussa 1992.
8.10.2019 13:33

Guns N’ Roses on parhaillaan 16 keikkaa käsittävällä Yhdysvaltojen-kiertueella (joka tekee pienen parin keikan koukkauksen myös Meksikon puolella). Keikat ovat osa vuonna 2016 alkanutta Not In This Lifetime -kiertuetta, joka on edetessään vaan paisunut ja paisunut.

Settilista on pysynyt läpi kiertueen pääpiirteittäin samana vaihtuvia lainakappaleita sekä muutamia yllätyksiä lukuun ottamatta. Yksi jymy-yllätys koettiinkin yhtyeen viimeisimmällä keikalla Wichitassa 7. lokakuuta, kun Axl Rose ja kumppanit vetäisivät Use Your Illusion II -levyltä löytyvän Locomotive-kappaleen. Kyseinen biisi on kuultu bändin keikalla viimeksi helmikuussa 1992 eli kyseessä on todellinen harvinaisuus.

Meidän iloksemme kyseinen tapahtuma kuvattiin toki myös videolla suoraan yleisöstä käsin. Ihan kivastihan se tuntuu kulkevan, mitä nyt tuon suoraan korvan juuressa kiljuvan fanin huudolta saa selvän. Livevideo sekä alkuperäinen levyversio löytyvät molemmat tuosta alta.

Lisää luettavaa