”Hän potki minua persuuksille” – Metallica-kepittäjä muistelee kitaristilegendalta ottamiaan soittotunteja

Kirk Hammett muistelee Joe Satrianilta saamiaan kitaraoppeja.
18.8.2017 20:22

Ennen Metallicaan liittymistään Kirk Hammett lukeutui Exodus-yhtyeen perustajajäseniin ja otti kaliforniasta alkaneella matkallaan kuusikielisen taitajien kermaan soittotunteja itseltään kitaristilegenda Joe Satrianilta. Mies muistelee saamiaan arvokkaita oppeja vancouverilaisen radiokanava CFOX:n haastattelussa.

”Me tunsimme toisemme jo tuolloin. Hän piti kitaratunteja pienessä musiikkiliikkeessä Berkeleyssä Kaliforniassa. Kaikki ystäväni kävivät hänen opissaan ja heistä tuli uskomattomia soittajia kirjaimellisesti yhdessä yössä. Niinpä menin hänen juttusilleen ja sanoin, että minäkin haluan tulla uskomattomaksi soittajaksi yhdessä yössä. Niinpä päädyin ottamaan häneltä soittotunteja jonkin aikaa — kaikkiaan kaksi vuotta”, Hammett kertaa.

Kun mieheltä kysyttiin, mitä hän oppi Satrianilta ensimmäisenä, kitaristi totesi: ”Se oli itse asiassa hyvin kärkevää. Hänen ensimmäinen oppinsa minulle oli, että ’Opi läksysi. Älä haaskaa omaasi, äläkä minun aikaani. Odotan sinun hallitsevan kaiken, minkä annan opittavaksesi viikossa. Ajattelin, että tämä kaveri on tosissaan, mutta tiedättekö mitä? Tein sen kaiken ja hän potki minua persuuksille. Jonkin ajan päästä kävin hänen tunneillaan kaksi kertaa viikossa. Minusta tuli todella janoinen kaikelle sille, mitä hän pystyi minulle tarjoamaan ja olin vain että, ’Anna tulla vaan! Kaikki käy järkeen ja haluan oppia lisää.'”

Satrianin opissa olleiden thrash-kepittäjien listaan lukeutuu myös muun muassa Testamentin Alex Skolnickin ja Exoduksen Rick Hunoltin kaltaisia mestareita, joten ei ole mikään ihme, että miehen omatkin taidot herättävät ihailua kollegoiden keskuudessa. ”Hän on aina soittanut uskomattomasti, heti silloinkin kun tapasin hänet — kaikki ne soundit, floikkatemput, tapping ja hullut lickit joita kukaan ei ole ennen, eikä luultavasti sen jälkeenkään soittanut”, Hammett hämmästelee. ”Hän on vain niin uniikki yksilö muusikkona.”

Lisää luettavaa