”Hän sanoi olevansa meille lounaan velkaa” – Ministry-nokkamies muistelee hämmentävää kohtaamista ZZ Top -kitaristin kanssa

Al Jourgensenin mukaan Billy Gibbons myönsi yhtyeen varastaneen rumpusamplet Jourgensenin yhtyeiltä.
26.5.2021 14:27

Monissa liemissä keitetty (sekä myös monia liemiä kurkkuunsa kaatanut ja nenäänsä niistänyt) Ministry-nokkamies Al Jourgensen on mies, joka ei ihan pienistä hätkähdä. Mutta kun ZZ Top -kitaristi Billy Gibbons vei miehen yllättäen lounaalle, veti se jopa Jourgensenin hämilleen.

Jourgensen muisteli tapausta Classic Rock -lehdessä ja kertoi tämä tapahtuneen vuonna 1990 Teksasissa, jossa Jourgensen oli keikalla Revolting Cocks -sivuprojektinsa kanssa. Jourgensen yhtyeineen oli valmistautumassa illan esiintymiseen, kun keikkapaikkana toimineen Numbers-klubin omistaja sanoi Gibbonsin yrittäneen ottaa heihin yhteyttä.

”Hän ajoi paikalle vuoden 1934 Mercuryllaan valkoinen puku yllään. Minä ja Mikey (Scaccia, Revolting Cocks -kitaristi) nousimme kyytiin ja olimme aivan äimänä: ’Se on Billy vitun Gibbons, valkoisessa puvussa ja parrassaan, keskellä kirkasta päivää!'” Jourgensen muistelee ja sanoo Gibbonsin tunnustautuneen faniksi.

”Rakastan sitä mitä teette ja haluaisin viedä teidät lounaalle, hän sanoi.”

ZZ Top -muusikko vei hämmentyneen kaksikon syömään italialaiseen ravintolaan. Lopulta Jourgensen keräsi rohkeutensa ja kysyi, miksi ihmeessä Gibbons halusi viedä juuri heidät syömään.

”Hän sanoi olevansa meille lounaan velkaa, koska heidän uransa oli osunut karikkoon, mutta nyt levyt menivät taas kuin kuumille kiville. ’Syy on siinä, että vaihdoimme rumpukoneisiin ja nappasimme kaikki rumpusamplet Ministryn ja Revolting Cocksin kappaleista’, hän sanoi suoraan”, Jourgensen kertaa.

”Menimme siitä aivan sekaisin, se oli sellainen rockjumala-hetki. Kun ajattelee, millaisia egoja ja asianajajia musiikkibisnekseen liittyy, oli melko rohkeaa häneltä myöntää suoraan: ’Joo, pöllin teidän juttua, antakaa tarjoan teille lounaan siitä hyvästä’. Se kelpasi minulle.”

Lisää luettavaa