Ihana Scarlett Johansson tukee aids-tutkimusta omalla tulkinnallaan klassisesta 1980-luvun popbiisistä

23.9.2016 07:42

7. lokakuuta julkaistaan hyväntekeväisyyslevy The Time Is Now, jolle nykypäivän artistit ovat tallentaneet uusia versioita 1980-luvun popkappaleista. Mukana on esityksiä muun muassa Phil Collinsin Take Me Homesta (esittäjänä Phantogram), Duran Duranin Riosta (Bebel Gilberto), Michael Jacksonin Billie Jeanista (Aloe Blacc) ja The Curen Lovesongista (Yuna). Albumilla tuetaan aids-tutkimuskeskus amfARin toimintaa.

Levyltä esitellään ennakkoon New Orderin Bizarre Love Triangle, jonka tulkitsee näyttelijä Scarlett Johansson Sugar for Sugar -yhtyeensä kera. Kokoonpanossa vaikuttavat Johanssonin lisäksi Holly Miranda, Julia Haltigan ja Kendra Morris. Ei pöllömpi esitys ollenkaan, kuuntele vaikka alta:

Lisää luettavaa