Ikäviä huhuja Aerosmith-laulajan terveydentilasta: lähde väittää yhtyeen keskeyttäneen kiertueensa Steven Tylerin saaman sairaskohtauksen takia

Aerosmithin kiertueen keskeyttäneistä terveyshuolista liikkuu kaikennäköisiä huhuja.
1.10.2017 19:52

Kuten aiemmin tällä viikolla raportoimme, Aerosmith joutui keskeyttämään Etelä-Amerikan-kiertueensa laulaja Steven Tylerin terveysongelmien vuoksi. Tarkempaa tietoa miehen terveydentilasta ei tuolloin yhtyeen leiristä ulos hiiskuttu, mutta nyt Boston Globe väittää bändiä lähellä olevia lähteitä lainaten, että laulaja olisi saanut jonkinlaisen sairaskohtauksen. Lehden tietojen mukaan Tyler sai kohtauksen heti maanantaisen Sao Paulon konsertin jälkeen ja mies kiidätettiin nopeasti takaisin Yhdysvaltoihin toipumaan.

Omassa tiistaisessa twiitissään Tyler kuitenkin vakuutti, etteivät hänen ongelmanssa ole hengenvaarallisia ja lupaili mahdollisimman nopeaa paluuta keikkalavoille pienen huilitauon jälkeen. Olipa kyse sitten mistä tahansa, toivokaamme miehelle joka tapauksessa mahdollisimman pikaista paranemista.

Lisää luettavaa