Iron Maiden palasi tien päälle, mutta luvassa on keikkoja vain harvoissa maissa

23.4.2017 08:56

Brittilegenda Iron Maiden on taas kiertueella reilun kahdeksan kuukauden levähdystauon jälkeen.

Ensimmäinen keikka soi Belgian Antwerpenissä, jossa bändi ei ollutkaan soittanut sitten vuoden 1981.

Iron Maiden risteilee lähikuukausina vain valikoiduilla alueilla: muutaman Saksan-keikan jälkeen yhtye palaa kotikonnuilleen Iso-Britanniaan ja soittaa saarivaltakunnassa peräti kolmetoista keikkaa. Esimerkiksi Liverpoolissa orkesteri esiintyy ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1990.

Kesäkuun alussa lontoolaisyhtye matkaa meren taakse ja aloittaa mittavan jenkkikiertueensa Bristowista. Pohjois-Amerikassa sujahtaakin melkein koko kesä, sillä lomat alkavat 22. heinäkuuta, kun yhtyeen rundi päättyy Brooklynin Barclays Centerin uumeniin.

Tässä pari videota Belgiasta:

Lisää luettavaa