Ismo Alangolle merkittävä huomionosoitus Itä-Suomen yliopistolta – ”Musiikkinsa ja laulujensa sanoitukset ammentavat koko maailman kulttuuriperinnöstä”

Alangolle myönnetään filosofian kunniatohtorin arvonimi kesän tohtoripromootiossa.
11.12.2018 10:50

Itä-Suomen yliopiston filosofinen tiedekunta on myöntänyt Ismo Alangolle kunniatohtorin arvonimen. Nimitystä perustellaan sillä, että Alanko on joensuulaislähtöisenä taiteilijana toiminut Itä-Suomen lähettiläänä maailmalla jo 40 vuotta,  vaikkakin hänen musiikkinsa ja laulujensa sanoitukset ammentavat koko maailman kulttuuriperinnöstä.

”Alangon suggestiivinen esiintyminen on kytketty usein shamanistiseen traditioon, siihen pitkään perintöön, jossa magia ja tiede ovat olleet yhtä. Soolouransa lisäksi Ismo Alanko on ollut monen mainetta saavuttaneen ja sukupolvikokemusta luoneen musiikkiyhtyeen (Sight, Hassisen Kone, Sielun Veljet, Ismo Alanko Säätiö) keulakuva”, kuuluvat yliopiston perustelut.

Alanko on yksi kahdestatoista eri tieteen tai yhteiskuntaelämän vaikuttajasta, jotka vihitään kunniatohtoreiksi 6.-8. kesäkuuta Joensuun kampuksella. Tohtoripromootio on järjestyksessään Itä-Suomen yliopiston kolmas, ja Joensuun kampuksen toinen. Kunniatohtorin arvo on merkittävin huomionosoitus, jonka yliopisto voi antaa.

Lisää luettavaa