James Hetfield muistelee Lou Reedia ja tapausta, jolloin tuolloin 11-vuotias EDM-tähti yritti sukeltaa yleisöön Metallican keikalla

9.1.2017 22:17

Metallica-solisti James Hetfield käväisi yhdysvaltalaiskoomikko Marc Maronin suositussa WTF-podcastissa keskustelemassa muiden aiheiden ohessa hevijätin ja Lou Reedin yhteisestä, vuonna 2011 julkaistusta Lulu-albumista. Hetfield kertoo yhteistyön alkaneen hyvin epävirallisissa merkeissä, sillä Reed näki Metallican Rock and Roll Hall of Fame -pippaloissa ja vain huikkasi yhtyeen jäsenille käytävän päästä: ”Hei Metallica, meidän pitäisi tehdä yhdessä levy!”

Yllättävänä kuriositeettina Hetfield paljastaa haastateelun tiimellyksessä, että on olemassa videomateriaalia tapauksesta, jossa tuolloin 11-vuotias nykyinen EDM-supertähti Skrillex yritti sukeltaa lavalta yleisön sekaan kesken Metallican konsertin. Tapahtumapaikkana toimi Berkeley, Kalifornia ja keikka nauhoitettiin S&M-liveä varten.

Vaikka Skrillex-pätkä voisikin olla ihan mielenkiintoista nähdä, niin fiilistelläänpä sitä odotellessa hieman Lulun tunnelmissa:

Lisää luettavaa