Jason Bonham: Sain 16-vuotiaana kokaiinia Jimmy Pagelta – Rumpali muistelee seuranneensa isänsä jalanjäljissä huonolla tavalla

Jason Bonham
AOP

Rumpali on ollut nyt kuivilla 17 vuotta.

Rumpali Jason Bonham pääsi rockmaailmaan sisälle jo nuorena seuratessaan sivusta John-isäänsä ja Led Zeppeliniä. Tutuiksi tulivat myös rokkielämän paheelliset puolet ja Jason kertoo seuranneensa isänsä jalanjälkiä myös sillä saralla. Hän kertoo radiojuontaja Howard Sternin haastattelussa saaneensa ensimmäisen kokaiiniannoksensakin isänsä bändikaverilta Jimmy Pagelta.

”Meidät kutsuttiin hänen huoneeseen. Olin tuolloin 16-vuotias ja siellä oli nainen lattialla kaulapannassa naukumassa. [Jimmyllä] oli jauhennin, jonka hän kippasi pöydälle. Hän kysyi, että olenhan vetänyt tätä ennenkin ja vakuuttelin, että totta kai. Vedin ne kaikki ja hän huokaisi: ’Ihan kuin isänsä – tuon oli tarkoitus riittää meille kaikille'”, Jason kertoo.

Jason toteaa ihmisten monesti vertailleen häntä Johniin paitsi soittamisessa, myös bilettämisessä ja päihteidenkäytössä. Hän sanoo pitäneensä sitä aiemmin kehuna sekä hyvänä ja tavoiteltavana asiana, mutta nyt hän näkee asian toisin – 52-vuotias Jason kertoo olleensa jo 17 vuotta kuivilla.

”Minulta kysytään usein, pitääkö hotellihuoneen minibaarista viedä alkoholijuomat pois. Sanon ettei tarvitse, mutta viekää ihmeessä karkit!”