Jenkkimedia listaa kaikkien aikojen parhaat power metal -levyt – Sonata Arctica, Nightwish ja Stratovarius saavat tunnustusta

Loudwiren top 25 -listalta löytyy jopa neljä suomalaisjulkaisua.
6.7.2017 09:34

Amerikkalainen Loudwire-sivusto on laittanut power metal -levyt paremmuusjärjestykseen. Palkintopallisijat menevät Saksaan, sillä ykköseksi sivusto nostaa Helloweenin Keeper Of The Seven Keys: Part II -klassikon (1988), toiseksi Blind Guardianin Imaginations From the Other Siden (1995) ja pronssia saa puolestaan Helloweenin levyparin vuonna 1987 julkaistu ensimmäinen osa.

Suomalaisedustus on myös listalla ilahduttavan vahva ja kymmenen parhaan joukkoon sijoittuu peräti kaksi suomalaislevyä. Stratovarius sijoittuu suomalaisyhtyeistä parhaiten yltäen Visions-albumillaan (1997) sijalle kuusi. Nightwishin Oceanborn (1998) löytyy puolestaan sijalta kymmenen, ohittaen niukasti Sonata Arctican Winterheart’s Guildin (2003). Myös Sonata Arctican debyyttialbumi Ecliptica (1999) yltää listalle ja löytyy sijalta 16.

Alla Loudwiren 25 parhaan power metal -albumin kärkikymmenikkö. Koko lista löytyy puolestaan täältä.

1. Helloween, ’Keeper of the Seven Keys: Part II’ (1988)
2. Blind Guardian, ’Imaginations From the Other Side’ (1995)
3. Helloween, ’Keeper of the Seven Keys: Part I’ (1987)
4. Gamma Ray, ’Land of the Free’ (1995)
5. Symphony X, ’The Odyssey’ (2002)
6. Stratovarius, ’Visions’ (1997)
7. Lost Horizon, ’A Flame to the Ground beneath’ (2003)
8. Symphony X, ’The Divine Wings of Tragedy’ (1997)
9. Rhapsody, ’Power of the Dragonflame’ (2002)
10. Nightwish, ’Oceanborn’ (1998)

Lisää luettavaa