Joensuu 1685:n uusi single on liki 18-minuutinen järkäle – musiikkivideon ensinäyttö Soundissa

12.5.2022 11:05

Joensuu 1685 kuuluu niihin bändeihin, joiden suunnitelmat koronapandemia sotki pahanpäiväisesti. 2000-luvun alkukymmenyksellä juhlitun debyyttialbumin tehnyt mutta pian takavasemmalle vetäytynyt yhtye julkaisi vuonna 2020 odotetun ÖB-kakkoslevynsä, mutta kuinka ollakaan, noihin aikoihin ei tuotosta juuri pystynyt promotoimaan. Ei, vaikka bändille oli buukattu kiertue Wolf Paraden kanssa. Kurja juttu, mutta minkäs teet.

Nyt orkesteri kuitenkin palaa liikekannalle uuden singlen myötä. Tämä vaatimattomat parikymmentä minuuttia kestävä Drifting-kappale taltioitiin alun perin ÖB-levyä varten, mutta lopulta se pudotettiin albumilta. Nyt sävellys kuitenkin tuodaan musiikkivideon kanssa esille, ja tämän spektaakkelin voi katsoa näin ensi alkuun Soundin sivuilta. Videon ovat tehneet Vilja Autiokyrö ja Katri Myllyniemi, ja videon kuvamateriaali on ennen julkaisematonta kuvaa ohjaajakaksikon Keuliminen-lyhytelokuvasta.

”Meillä on joskus negatiivisia olettamuksia ajelehtimisesta (vrt. biisi nimi Drifting – toim. huom.). Sehän tarkoittaa tunnetta siitä, että olemme eksyksissä emmekä tiedä, mihin olemme menossa. Samalla kuitenkin tunnemme, että hallitsemme elämäämme. Tämä tunne kontrollista on joskus enemmän läsnä ja joskus vähemmän. Tämä laulu on rauhallinen kehotus ajelehtimisesta nauttimiseen”, yhtye kirjoittaa tiedotteessa.

Joensuu 1685:n Facebook-sivut löytyvät täältä. Toivottavasti se aikanaan mönkään mennyt kiertue saadaan järjestymään pian!

Lisää luettavaa