Judas Priest täyttää kohta 50 vuotta, mutta ex-kitaristia ei ole omien sanojensa mukaan kutsuttu mukaan juhlallisuuksiin

9.8.2019 22:43

Judas Priest juhlii ensi vuonna viisikymppisiään ja suuntaa tämän kunniaksi kiertueelle, joka tulee toistaiseksi vahvistettujen tietojen mukaan vierailemaan ainakin Saksan Wackenissa. Yhtyeen perustajiin lukeutunut kitaristi K. K. Downing ei kuitenkaan ole omien sanojensa mukaan mukana menossa. Mies sanookin Rock Of Nations With Dave Kinchen haastattelussa, ettei häneen ole oltu merkkivuoden tiimoilta minkäänlaisessa yhteydessä.

”Ei, en ole kuullut mitään”, mies sanoo. ”En usko että niin tulee tapahtumaan. En todellakaan usko sitä, sillä kundit lähettelevät minulle kirjeitä asianajajiensa välityksellä, joten yritän hoitaa asioita sitä kautta. En ole tehnyt mitään — se on vain bisnesjärjestely, sopimustekninen juttu. Luulisin sanoneeni aiemmin, että he haluavat minusta eroon, aivan kaikilta osin. Se on monimutkainen juttu. Kuten sanoin, tämä ei ole minun valintani ja pyysin kundeilta, etteivät he hoitaisi tätä näin. ’Istutaan alas ja jutellaan asiasta’, mutta he sanoivat ei. Siinäpä se. Oletan siis ettei puhelimeni tule pirisemään. Kuten sanoin aiemmassa lausunnossani… en voi käyttää loppuelämääni odottaen että asiat tulisivat tapahtumaan, vaikka todennäköisyydet sanovatkin toista.”

Aimmin Downing kertoi haluavansa istua Priest-miehistön kanssa alas asioita selvitellääkseen, mutta entiset kollegat eivät ole kuitenkaan tarjoukseen tähän mennessä tarttuneet.

Lisää luettavaa