Kas näin se käy ammattilaisilta: Floor Jansen unohti kappaleen sanat kesken keikan – pelasti tilanteen tyylillä

11.12.2022 21:23

Liekö maailmassa ammattilaulajaa, joka ei olisi joskus unohtanut satoja, ellei tuhansia kertoja läpi sahaamiensa kappaleiden sanoituksia? Tuskinpa. Niin voi käydä kenelle tahansa aikaan ja paikkaan katsomatta, mutta eihän se varmasti mukavaa ole.  Toisaalta tilanteen voi kääntää myös edukseen. David Lee Roth teki aikoinaan lyriikoiden unohtelusta ja ”unohtelusta” suoranaista taidetta.

Vastikään rintasyövästä toipunut Nightwish-laulaja Floor Jansen ei myöskään jäänyt ns. tuleen makaamaan pään lyödessä hetkellisesti tyhjää. Jansen jakoi itsestään videon sosiaalisessa mediassa.

”Kun sanat katoavat päästä, mutta paikkaat unohduksen sairaan siisteillä tanssiliikkeillä. Ainakin kykenen nauramaan itselleni”, laulaja kirjoittaa.

Katso päivitys alta.

Lisää luettavaa