Liam Gallagher raivostutti yleisönsä – marssi lavalta heti keikan alkumetreillä, syyksi epäillään eturivissä heiluteltua kylttiä

Edes "fuck Noel" -yhteishuudot eivät saaneet laulajaa takaisin lavalle.
4.8.2017 10:00

Jaha, Liam Gallagher on taas otsikoissa epäkiitollisissa merkeissä. Suomessakin hiljattain esiintynyt rocktähti konsertoi eilen Chicagon Lollapalooza-festareilla, kun 60-minuuttiseksi määritelty keikka päättyi äkkiarvaamatta vain 20 minuutin ja kolmen biisin jälkeen. Asiasta uutisoi Alternative Press.

Liam poistui lavalta sen enempää selittelemättä kesken kappaleen, ja kun bändi huomasi tilanteen, muut soittajat seurasivat perässä. Twitterissä julkaistuilta videolta kuulee, ettei yleisö ollut mielissään:

Liam twiittasi pian pieleen menneen keikan jälkeen poistuneensa, koska hänen lauluäänensä oli huonossa kunnossa. Yleisön keskuudessa spekuloitiin kuitenkin tiiviisti, että syynä oli oikeasti eturivissä heiluteltu ”I love you Noel” -kyltti.

Sillä lailla! Suomessa vissiin meni vähän jouhevammin tämä show. Kuriositeettina mainittakoon, että Lollapaloza-yleisä yritti maanitella tähteä takaisin lavalle ”fuck Noel” -huudoilla, mutta siitäkään ei ollut apua. Hö.

Lisää luettavaa