Lordi julkaisee arkistojen aarteita

10.2.2012 09:47

Lordi juhlistaa debyyttialbuminsa kymmenen vuoden taivalta, ja samalla yhtyeen parikymppisiä, moniosaisella Scarchives Vol. 1 -kokoelmalla.

Ensimmäinen cd/dvd sisältää yhtyeen aikoinaan julkaisematta jääneen Bend Over And Pray The Lord – The Heavy Rock Album -debyytin (1997) sekä bonusbiisejä. Mukana on myös Helsingin Nosturissa syksyllä 2002 soineen Lordin ensimmäisen keikan dvd:n.

Alkujaan isoksi boksiksi sunniteltu Scarchives Vol. 1 ilmestyy siis muutamana erillisenä julkaisuna. Mr. Lordi kertoo:

– Boksisetti ei ilmesty boksisettinä, vaan siihen aiotut tuotteet julkaistaan erikseen tietyllä aikavälillä. Syynä tähän on se, että kaikkien fyysiseen boksiin aiotut tuotteet nostivat tuotantokustannuksia jo niin korkealle, että suunnitellulla pienellä painosmäärällä kuluttajahinta olisi tullut olemaan ennakkotiedoista poiketen aivan liian suolainen. On siis katsottu parhaaksi jakaa setti osiin, jolloin yksikköhinnat eivät nouse pilviin, ja jokainen voi halutessaan kerätä juuri ne tuotteet mitkä itse haluaa ja minkä kukkaro kestää.

Pilkotun boksin ensimmäinen osa ilmestyy myöhemmin keväällä.

www.lordi.fi

 

Lisää luettavaa