Mastodon-rumpalin sivuprojekti julkaisee debyyttialbuminsa – tältä kuulostaa kosminen ja syntikkavetoinen Arcadea

Mastodon-muusikoita ei voi ainakaan syyttää laiskoiksi. Atlantalaisnelikko julkaisi hiljattain oman Emperor of Sand -pitkäsoittonsa, jonka lisäksi basisti Troy Sanders on mukana Gone is Gone -yhtyeessä ja kitaristi Brent Hindsillä on Giraffe Tongue Orchestra -kokoonpanonsa, jotka ovat molemmat julkaisseet debyyttialbuminsa viime syksyn ja talven aikana. Rumpali Brann Dailor ei hänkään ole jäänyt lepäämään laakereilleen.

Dailor on nimittäin puuhaillut myös oman Arcadea-sivuprojektinsa parissa, jossa tämä soittaa niinikään rumpuja. Trion täydentävät lisäksi koskettimia soittavat Core Atoms sekä Raheem Amlani (Withered). Bändin musiikki on syntikkavetoista, progressiivista ja psykedeelistä raskasta avaruusrokkia.

Trio julkaisi ensimmäisen näytekappaleensa Gas Giant vuonna 2015, mutta nyt projekti ottaa kunnolla tuulta purjeisiinsa Relapse Recordsin kanssa tehdyn levytyssopimuksen myötä. Arcadean ensimmäinen pitkäsoitto julkaistaan 16. kesäkuuta ja levyn toinen maistiainen, Infinite End -kappale on nyt myös linjoilla ja kuunneltavissa tuossa alapuolella.

Keikoille suuntaamista Arcadea joutunee kuitenkin vielä odottamaan, sillä Dailor on parhaillaan Mastodonin kanssa kiertueella Pohjois-Amerikassa. Kesällä yhtye suuntaa keikkabussinsa Eurooppaan ja esiintyy muun muassa Tuska Open Airissa Helsingissä sunnuntaina 2. heinäkuuta.