McCartney on ”surkein basisti” ikinä, Ringosta ”ei kannata edes puhua” – Tuottajalegenda lyttää Beatlesin armottomasti

Eric Claptonin ja Creamin soittotaidot saavat puolestaan Jonesin hyväksynnän.
8.2.2018 10:42

Ikoninen tuottajalegenda, Michael Jacksonin luottokumppani Quincy Jones on antanut harvinaisen avoimen ja suorasanaisen haastattelun Vulture-lehdelle, josta käy ilmi monia mielenkiintoisia asioita. Kuten muun muassa se, ettei Jones kuulu The Beatlesin suurimpiin faneihin. Näin kauniisti muotoiltuna.

– He olivat maailman huonoimpia muusikkoja. Ne paskiaiset eivät osanneet soittaa yhtään. Paul McCartney oli surkein basisti ikinä. Ja Ringo Starr? Hänestä ei kannata edes puhua, Jones tykittää.

Jotain sanottavaa Starrista kuitenkin löytyy, sillä Jones äityy muistelemaan erästäkin kertaa, kun hän ja George Martin istuivat studiossa työstämässä rumpalin soolodebyyttialbumia, jonka Love Is A Many-Splendored Thing -kappaleen Jones sovitti.

– Ringo oli istunut kolme tuntia soittamassa neljän tahdin mittaista komppia, mutta ei saanut sitä millään kulkemaan. Sanoimme hänelle, ”Mitäs jos ottaisit vähän bisseä ja piirakkaa ja pitäisit vaikka puolentoista tunnin tauon”. Hän teki työtä käskettyä ja me soitimme jazzrumpali Ronnie Verrellille. Ronnie tuli paikalle vartiksi ja hoiti homman kotiin.

– Ringo palasi tauoltaan ja pyysi kuulla nauhan vielä kerran. George soitti pätkän ja Ringo totesi, ”Sehän kuulosti hyvältä”. Minä totesin, että totta vitussa, koska se et ole sinä, joka soitat. Mutta muuten mainio kaveri kyllä.

The Beatlesien kyvyt eivät siis tuottajalegendaa vakuuttaneet, mutta Eric Claptonia ja Cream-yhtyettä Jones puolestaan kehuu. Kuin myös Microsoftin perustajiin kuuluvaa Paul Allenia, jota Jones vertaa peräti Jimi Hendrixiin.

– Kävin kerran hänen jahdillaan ja mukana oli David Crosby, Joe Walsh, Sean Lennon. Sitten reissun kahtena viimeisenä päivänä Stevie Wonder tuli bändeineen mukaan ja Paul soitti heidän kanssaan. Hän on todella hyvä.

Lisää luettavaa