Michael Monroen albumi valittu vuoden parhaaksi Englannissa

Michael Monroen alkuvuodesta ilmestynyt albumi Sensory Overdrive on valittu vuoden parhaaksi albumiksi Classic Rock -lehden äänestyksessä. Michaelin taakse jäi muun muassa sellaisia nimiä kuin Foo Fighters ja Motörhead.

Soundi onnittelee lämpimästi!

Palkinnon Michaelille luovutti eilen Lontoossa pidetyssä tilaisuudessa Duff McKagan.

Monroen loppuvuosi kuluu muutenkin Britannian merkeissä, sillä 24.11. alkaa yhdeksän keikan Englannin kiertue. Seuraavat Suomen keikat on luvassa vuodenvaihteessa, jolloin bändi soittaa kaksi peräkkäistä iltaa Helsingin Nosturissa.

Sensory Overdrivesta on tulossa vielä joulumarkkinoille erikoispainos, joka pitää sisällään kaksi Euroopassa ennen julkaisematonta kappaletta Right To Be Wrong ja Sleeping With The TV On.

Trick Of The Wrist -biisiin on juuri ilmestynyt musavideo: