Miksi uudelleenjulkaisujen makuun päässyt Metallica ei ole ottanut käsittelyynsä tunnetuinta demolevyään? – Annetaanpa Dave Mustainen vastata

Dave Mustaine kertoo Metallican No Life 'til Leather -demon uudelleenjulkaisun puutteen juontavan juurensa kiistoihin biisien tekijätiedoista.
30.11.2017 20:40

Metallican julkaistessa kovaan tahtiin erinäisiä uudelleenjulkaisuja ja remiksauksia vanhoista levyistään, joista viimeisimpänä esimerkkinä Tanskan pääministerin Indonesian presidentillekin hiljattain lahjoittama Master of Puppets -reissue, ovat fanit odotelleet kieli pitkällä jonkinlaista uusintapainosta yhtyeen vuonna 1982 julkaistusta legendaarisesta No Life ’til Leather -demosta. Tuolloin yhtyeen riveissä vaikuttaneen Dave Mustainen mukaan asiasta on kyllä ehditty keskustelemaankin, mutta ei miestä itseään miellyttävin lopputuloksin.

”James otti minuun yhteyttä 2 vuotta sitten”, Mustaine kirjoittaa Twitterissä. ”Aioimme virallisesti uudelleenjulkaista No Life Till Leather -demon albumina, jolla olisi 27 raitaa ja kaikki herkut, mutta neuvottelut kariutuivat Larsin haluttua kirjoituskrediitit kahteen kappaleeseen joihin kirjoitin itse jokaisen nuotin ja sanan. Minulla on tekstarit tallella. Skippasin ehdotuksen.”

Lisää luettavaa