Millainen on perisuomalainen henkirikos? Sen kertoo teille Huora, jonka tuore single on kovaa tekstiä alusta loppuun

6.4.2018 08:48

Punkrock-orkesteri Huora julkaisi viime yönä uuden singlen, ja nyt rytisee aika jämäkästi. Puukottaja on kaikin puolin asiallinen tapaus: itse biisi on hyvä, bändi soittaa kuin riivattu ja Anni Lötjönen huutaa sanoituksissa painavaa asiaa suomalaisen murhamiehen sielunmaisemasta.

”Puukottajan teksti syntyi Alibin lukemisesta, uutisten seuraamisesta ja omista kokemuksista lääkärin vastaanotolla. Ei kauniita tarinoita mikään noista”, kertoo Lötjänen tiedotteessa. Rytmihäiriön jäljillä siis kuljetaan!

Puukottaja on ensimmäinen single syksyllä julkaistavalta albumilta, jota Huora parhaillaan äänittää luottomiehensä Matti Lötjösen johdolla Indico Sick -studiolla Tampereen Nekalassa. Singlen julkaisua seuraa ensi viikolla Joensuusta starttaava Olympialaiset-kiertue, jonne Huora suuntaa yhdessä Anal Thunderin kanssa.

Huora keikoilla:
13.4. Kerubi, Joensuu (+ Anal Thunder)
14.4. The Rocks, Savonlinna (+ Anal Thunder)
20.4. Kulma, Kajaani
21.4. Ruka, Spring Break
30.4. Nosturi, Helsinki (+ Anal Thunder)
4.5. Totem, Lappeenranta (+ Anal Thunder)
5.5. Klubi, Tampere (+ Anal Thunder)
9.6. Rockfest, Hyvinkää

Lisää luettavaa