Millainen oikein on Range Rover Bitch? Foo Fightersin rumpali kertoo aiheesta tarkemmin soolosinglellään

2.11.2016 12:16

Foo Fightersin rumpalina tunnetuksi tullut Taylor Hawkins debytoi sooloartistina Range Rover Bitch -singlellä. Energinen rumpali esittelee groovaavalla sinkkubiisillä eteviä laulajan taitojaan.

Tulevalla soolodebyytillään Hawkins hoitaa itseoikeutetusti lauluosuudet sekä soittaa lähes kaikki instrumentit muutamia vierailevia muusikkoja lukuun ottamatta. Hawkinsin omien sanojen mukaan tulevan Kota-minialbumin tunnelmana on “Queen skeittilaudan päällä”. Minialbumista julkaistussa tiedotteessa Kotan vaikutteiksi luetellaan Blur sekä The Kinks. Aiemmin mies on kokeillut siipiään laulajana Taylor Hawkins & The Coattail Riders -kokoonpanossa, joten aivan uudesta aluevaltauksesta mikrofonin eteen astumisessa ei ole kyse.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan miltä Hawkinsin soolodebyytti tulee kuulostamaan kokonaisuudessaan. Projektin hedelmiä ei onneksi jouduta odottamaan pitkään, sillä kuuden kappaleen mittainen Kota julkaistaan digitaalisesti sekä vinyylinä marraskuun 11. päivä. Lisätietoja minialbumista löytyy Taylor Hawkinsin nettisivuilta.

Lisää luettavaa