Mitähän on Rautaneidolla mielessä? – Bruce Dickinson povaa tulevan kiertueen aiheuttavan ”säpinää sosiaalisessa mediassa ensimmäisen keikan jälkeen”

Iron Maiden -solisti Bruce Dickinson kertoo Kerrangin tuoreessa haastattelussa, ettei aio pitää edelliskiertueen kaltaisia pidempiä lavaspiikkejä pian alkavan Legacy of the Beast -kiertueen merkeissä.

Dickinson kertoo muutoksen esiintymisessä johtuvan ennen kaikkea siitä, että bändi ei ole tällä kertaa promotoimassa uutta albumia, vaan aikoo soittaa musiikkia koko uransa ajalta. ”Kun vedät sellaisen show’n jota me suunnittelemme, haluan sen olevan todella sulavaa, mutta mahtavaa”, mies turinoi. ”Haluan ihmisten ajattelevan, että ’Vau! Helvetti soikoon, sinun on nähtävä tämä show!’ Haluan myös yllättää ihmisiä. Haluan heidän menevän koteihinsa fiiliksellä, ’Jumankavita, en voi uskoa että he soittivat sen biisin!’ Se on se reaktio, jonka haluan.”

Mies tähdentää, että yhtyeen kiertäessä uuden albumin tiimoilta, ”voit varata enemmän aikaa hassutteluun ja antaa ihmisten sisäistää juuri kuulemaansa. Book of Souls -kiertueella juttelin aika tavalla yleisön kanssa. En ole suunnitellut vastaavaa tällä rundilla, sillä tekemistä on niin paljon. Show ja musiikki kannattelevat koko hommaa. Olen melko intiimisti mukana esityksessä. Siellä tulee olemaan pari tilaisuutta jutella yleisölle, mutta sen mitä kulloinkin on meneillään tulee olemaan melko itsestäänselvää – draama syntyy siirtymistä ja musiikista.”

Dickinson povailee myös tulevan kiertueen herättävän ”säpinää sosiaalisessa mediassa ensimmäisen keikan jälkeen”. ”Näen show’n ylittävän sen, mitä teimme Book of Souls -turneella ja lähestyn asioita tällä kertaa hieman eri tavalla. Tiedostan, että olemme vuosien varrella hieman urautuneet joidenkin kappaleiden kanssa, joten yritän saada niihin hieman lisää tuoreutta. Käyn sitä jo mielessäni läpi ja tuumailen, ’Minne voin lisätä jotakin merkityksellistä ja muuttaa ihmisten näkemyksiä?”

Legacy of the Beast käynnistyy Tallinnan Saku Suurhallista toukokuun 26. päivä. Hartwall Arenalla Rautaneito esiintyy puolestaan 28. ja 29. päivä.