Miten Tommy Lee mursi kylkiluunsa juuri ennen Mötley Crüen stadionkiertuetta? Vaimo paljasti, mitä tapahtui – ”Se oli aika pelottavaa”

Lee itse on ollut vaitonainen siitä, miten tämä teloi itsensä.
28.6.2022 08:30

Mötley Crüe aloitti kesäkuun puolivälissä fanien hartaasti odottaman, pandemian vuoksi lykkääntyneen stadionkiertueensa Def Leppardin, Poisonin ja Joan Jettin kanssa. Rumpali Tommy Lee ei ole kuitenkaan pystynyt soittamaan kiertueen alkupään keikkoja kokonaan vaan on joutunut muutaman biisin jälkeen aina ojentamaan kapulat Tommy Clufetosille loppukeikan ajaksi.

”Noin 14 päivää sitten mursin en yhden, en kaksi, en kolme vaan neljä kylkiluutani. Kunpa minulla olisi siitä jonkinlainen hieno tarina, kuten että minä ja (vapaaottelija) Conor McGregor otimme yhteen jossain baarissa tai jotain, mutta ei minulla ole”, Lee kertoi yleisölle kiertueen ensimmäisellä keikalla.

Rumpali itse ei ole missään vaiheessa kertonut, mitä hänelle oikein tapahtui, mutta nyt Leen vaimo Brittany Furlan on paljastanut asian Snapchat-videolla, jonka on jakanut muun muassa Blabbermouth.

”Majailimme Nashvillessä vanhassa vuokratalossa. Se oli siisti, erikoinen talo, jonka ulkona olevat portaat oli tehty kivestä. Ne olivat todella epätasaiset ja puun juuret työnsivät niitä ylös maasta. Kaikki oli hyvin, mitä nyt minä kompuroin niissä portaissa pari kertaa kaupassa käydessäni, mutta kuitenkin”, Furlan kertoo.

”Sinä päivänä kun lähdimme pois, kuski tuli hakemaan meitä mutta ei auttanut yhtään matkatavaroidemme kanssa; hän vain pönötti autossa. Niinpä Tommy yritti kantaa kaikki matkalaukkumme, kaatui niissä portaissa ja mursi neljä kylkiluuta. Se oli ihan hullua – tulin ulos ja näin, ettei hän saanut henkeä. Se oli aika pelottavaa. Hän makasi maassa ja haukkoi epätoivoisesti henkeä.”

”Lensimme kuitenkin vielä samana päivänä ja hän meni treenaamaan kiertuetta varten Pennsylvaniaan. Siellä hän kävi sairaalassa ja hänelle kerrottiin, että hänellä oli kylkiluut murtuneet. He olisivat pitäneet hänet siellä, mutta hän ei halunnut jäädä. Hän on taistelija, sitkein kaveri jonka tunnen.”

Lisää luettavaa