Musen Matt Bellamy Soundille: ”Dubstep-konsertit tuntuvat huijaukselta!”

1.8.2012 08:54

Muse julkaisee hartaasti odotetun The 2nd Law -albuminsa syyskuun 14. päivä 28. päivä ja saapuu keikalle Helsinkiin joulukuussa. Soundi kävi jututtamassa Matthew Bellamya kööpenhaminalaisessa kartanossa. Bellamy jutteli vuolaasti muun muassa näkemyksistään maapallon energiavarantojen riittävyydestä ja ihmiskunnan vaihtoehdoista.

– Tuntuu melkein siltä, kuin kohtalo olisi laittanut meidät testiin ja sanoisi, että ellemme opi ensin elämään niillä resursseilla mitä meillä nyt on, emme ehkä koskaan saa mahdollisuutta sellaiseen läpimurtoon, joka veisi meidät täysin uudelle tasolle, Matt pohdiskeli.

Soundi sai tutustua The 2nd Law -albumiin jo kesällä. Muselle tyypilliseen tapaan albumi rönsyilee suuntaan jos toiseen, tosin tällä kertaa rajoja on venytelty entistäkin laajemmalle. Olympialaisistakin tutun, mahtipontisen Survival-singlen vastapainoksi levyltä löytyy vaivattomia popbiisejä, maailmaa syleileviä balladeja, raskaampaa riffittelyä sekä elokuvallisia tunnelmapaloja. Myös basisti Chris Wolstenholme laulaa albumilla kaksi itse tekemäänsä kappaletta.

Ennakkoon kohahduttaneet dubstep- tai brostep-soundit ovat albumilla vain sivuosassa. Teaser-videolla hetken soiva Unsustained-kappale löytyy albumilta kokonaisuudessaan, mutta muuten albumilla ei ole Skrillex-vaikutteita kuin häivähdyksinä.

Bellamy avautui Soundille myös suhteestaan dubstep-artisteihin.

– Dubstep- tai brostep-konserteissa on käytännössä vain joku läppärin kanssa, ja minusta se tuntuu vähän huijaukselta, Matt totesi. – Toivottavasti ihmiset tajuavat meidän livekeikan nähtyään, että saman voi tehdä myös oikeasti, ei ole pakko huijata.

The 2nd Law’n biisilista ja kansi näyttävät tältä:

1. Supremacy
2. Madness
3. Panic Station
4. Prelude
5. Survival
6. Follow Me
7. Animals
8. Explorers
9. Big Freeze
10. Save Me
11. Liquid State
12. The 2nd Law: Unsustainable
13. The 2nd Law: Isolated System

Matthew Bellamyn haastattelu julkaistaan kokonaisuudessaan 22.8. ilmestyvässä Soundissa.

 

(Korjaus: albumin julkaisupäivä on siirtynyt kahdella viikolla eteenpäin)

Lisää luettavaa