Musiikkia, joka sopii sekä stadioneille että tuhnuisille klubeille – Moon Shotin videosarja jatkuu

Moon Shot aloitti viime viikolla videosarjan, jolla yhtye esittäytyy kansainväliselle yleisölle. Kiinnostuneita kuulijoita luulisi löytyvän, onhan kokoonpanon riveissä muusikoita niin Children of Bodomista, Lapkosta kuin Disco Ensemblestäkin. Nyt tarjolle tulee sarjan toinen osa, jolla orkesteri kertoo, millaisella ajatuksella yhtye kappaleitaan puuhaa.

Katso pätkä yläpuolelta. Moon Shotin verkkosivt löytyvät täältä, sieltä sitten voi hakea lisäinfoa. Yhtyeen debyyttilevy Confession tulee julki videosarjan päätteeksi 22. lokakuuta. Moon Shot esiintyi myös Tampereen Lost in Music -tapahtumassa viime viikonloppuna, täältä voi katsella kuvia noista karkeloista.