Nettisalapoliisit saivat ilmeisesti kaivettua esille jälleen yhden Ghost-muusikon henkilöllisyyden

28.3.2017 07:00

Ghostin (ilmeisesti) uusittu miehistö teki livedebyyttinsa viikonloppuna, ja jo nyt kansainvälisissä metalliblogeissa kuiskitaan huhuja naamioidun orkesterin jäsenistöstä. Ensimmäiseksi näyttää paljastuneen bändin kosketinsoittaja.

Metalsucks uutisoi Twitterissä käydystä polemiikista, jossa veikkaillaan Ghostin kiipparistin olevan Kornin kiertuejäsenenä aiemmin operoinut yhdysvaltalaismuusikko Zac Baird. Todisteiksi luetellaan muun muassa sellaista, että Baird mainostaa sosiaalisessa mediassa lähtevänsä kiertueelle jonkun muun bändin kuin Kornin matkassa ja esiintyvänsä Buenos Airesissa toukokuussa – Ghostille on merkitty keikka samaan osoitteeseen toukokuuksi. Lisäksi Baird vihjailee joutuneensa treenaamaan naamioituna soittamista.

Niin että joko tässä on parikin yhteensattumaa vain osunut sopivasti kohdalleen, tai sitten yksi ”Nameless Ghoul” on nyt vähemmän nameless. Tokkopa tuo loppujen lopuksi nytkäyttää maailmaa suuntaan tai toiseen.

Lisää luettavaa