”On naama lumivalkoinen, kuin särkyneiden enkelten” – uudella Popeda-levyllä kuuluu huomionarvoisia Yö-viittauksia

17.3.2017 08:02

Rukoile Neitsyt Mariaa, ei enää Tiia-Mariaa /
Ei enää joutsenlauluja, enkeleitä, ei enää yhtään Hakulisen Jussiakaan /
On naama lumivalkoinen, kuin särkyneiden enkelten

Näin lauletaan Popedan uuden Haista Popeda -levyn kappaleella Helvetin pitkä perjantai. Siinähän tuli lueteltua parikin Yön kappaletta ja vielä yhtyeen entinen jäsen kaupan päälle. Veljellistä tölvimistä kollegoiden suuntaan vai pahanilkisempää kuittailua?

Timo Isoaho vieraili eilen Popedan tiedotustilaisuudessa ja pääsi keskustelemaan tästäkin asiasta Pate Mustajärven kanssa. Pate kuvaa Costello Hautamäen sanoittamaa kappaletta ”hyväntahtoiseksi vittuiluksi” vanhojen tuttujen suuntaan.

”Costi sai sanoitusidean siitä yhdestä Fingerporista, jonka ensimmäisessä ruudussa luki: ’Mies surmattiin Tampereella’. Toisessa kuvassa taas oli kaveri luurit päässä ja se huusi ’ei enää Popedaa’. Samaan aikaan tyyppi tarjosi sille mustaa makkaraa”, Mustajärvi kertoo.

”Tiedätkö sen Juha Watt Wainion biisin Naapurin sähköurut? Eli jätkä on hommannut urut ja se sitten soittaa niitä koko ajan. Ja naapuria vituttaa. Tässä meidän biisissä kaveri taas laulaa karaokea. Tietenkin Yötä ja tietenkin koko ajan… Ja kun kakskytäneljä tuntia vedetään mollissa…”

”Biisi on siis sellaista hyväntahtoista vittuilua rakkaalle viholliselle. Kyllähän Ollikin muistaa ladata aina meidän suuntaan, jos ollaan samalla keikalla ja samoilla festareilla.”

Entä onko Olli Lindholm jo kuullut biisin? Ainakaan Pate ei ole tästä saanut tietoa.

”Mää en tiedä… En tiedä!”

Popedan tiedotustilaisuudessa kerrottiin yhtyeen ensi marraskuulle suunnittelemasta areenakeikasta. Soundin toimittajan tiedoksiannon paikan päältä voi lukea täältä.

Lisää luettavaa