Oscar-palkinnot on jaettu – Rami Malekille odotetusti pysti Freddie Mercuryn roolistaan

Rami Malek nappasi ensimmäisen Oscar-palkinotonsa roolistaan Freddie Mercuryna.
AOP

Bohemian Rhapsodyn voittokulku jatkui myös Oscareissa.

Yhdysvaltojen elokuva-akatemia on antanut jo 91. kerran tunnustusta elokuvantekijöille jakamalla vuotuisat Oscar-palkinnot maanantain vastaisena yönä.

Bohemian Rhapsody -elokuvassa Freddie Mercurya näytellyt Rami Malek nappasi odotetusti pystin parhaasta miespääosasta. Kyseessä oli Malekin ensimmäinen ehdokkuus ja voitto. Eikä Queen-elokuvan voittokulku jäänyt tähän, vaan kaikkiaan viisi ehdokkuutta napannut leffa vei kotiinsa lopulta neljä pystiä pokaten Oscarit lisäksi parhaasta leikkauksesta, äänimiksauksesta ja äänileikkauksesta, häviten ainoastaan parhaan elokuvan palkinnon Green Bookille.

Popsuuruus Lady Gagan tähdittämä musiikkielokuva A Star Is Born ei sen sijaan menestynyt aivan yhtä hyvin, sillä peräti kahdeksan ehdokkuutta saanut leffa nappasi lopulta vain yhden palkinnon eli parhaan alkuperäiskappaleen Oscarin kappaleesta Shallow. Parhaasta alkuperäismusiikista palkittiin puolestaan Ludwig Goransson Black Panther -sarjakuvaelokuvasta.

Muita palkittuja olivat muun muassa Spike Lee ja BlacKkKlansman-elokuva parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta, Olivia Colman parhaasta naispääosasta elokuvassa The Favourite sekä Alfonso Cuarón parhaasta ohjauksesta elokuvassa Roma. Koko listan kaikista palkituista löydät täältä.

Oscar-gaalat olivat muutenkin Queen-fanien juhlaa, sillä Brian May ja Roger Taylor potkaisivat juhlat käyntiin esittäen Adam Lambertilla vahvistettuna pari hittiään. Videota esityksestä löydät täältä.