Pitkillä kiertueilla Ozzy Osbournea ei enää nähdä, mutta lavalle mies nousee vielä vaikka pyörätuolissa – ”Ei tästä voi jäädä eläkkeelle”

"Ei tämä ole työtä vaan intohimo", pimeyden prinssi julistaa.
4.5.2023 18:02

Ozzy Osbourne julkaisi alkuvuodesta some-kanavissaan tunteikkaan tiedotteen, että laulaja joutui taipumaan terveysongelmiensa edessä ja perumaan jo useammalla vuodella lykkääntyneen Euroopan-kiertueensa kokonaan. Samalla murheen murtama Ozzy julisti, ettei hän tule enää tekemään pitkiä kiertueita. Yksittäisille keikoille – kuten lokakuussa Kaliforniassa järjestettävä Power Trip -festivaali, jolla esiintyvät lisäksi muun muassa Metallica, Iron Maiden, Guns N’ Roses ja AC/DC – Osbourne on kuitenkin päättänyt sitkeästi vielä selvitä.

”Elän keikkailusta. Minun piti peruuttaa Euroopan-kiertueeni, mutta olen päättäväinen. Minun täytyy tehdä lisää keikkoja, vaikka se tarkottaisi, että joku lykkää minut pyörätuolissa lavalle. Ei tästä voi jäädä eläkkeelle. Ei tämä ole työtä vaan intohimo enkä osaa mitään muuta. Ajatus siitä, että istuisin vain kotona kaiken päivät… Olen tehnyt tätä 55 vuotta ja se on parasta, mitä minulle on tapahtunut”, Osbourne julistaa tuoreessa Metal Hammer -lehden haastattelussa.

Ozzyn pitkälle uralle on mahtunut niin mahtavia kuin vähemmän onnistuneita keikkoja, mutta fanit ovat aina olleet laulajan puolella.

”Kitaristi voi aina vaihtaa kitaran, rumpali voi aina vaihtaa rummut. Mutta jos ääneni lähtee, olen kusessa”, Osbourne toteaa.

”Muistan erään keikan New Yorkin Nassau Coliseumissa, kun ääneni katosi matkalla keikalle. Yleisö oli jo paikalla ja tuskailin, mitä hemmettiä minä nyt teen? Menin lavalle ja yritin laulaa. Yleisö osoitti yritykselleni suosiotaan seisten. He haluavat mieluummin nähdä huonon keikan kuin lähteä kotiin.”

Lisää luettavaa