Poliisin karhuryhmän rynnäkkö ja sitä kautta suljetulle osastolle – Kornin kitaristi kertoo hetkestä, kun päätti raitistua

2.2.2022 20:32

Uuden levyn pikapuolin julkaiseva Korn on uusimman Metal Hammerin kansikuvayhtye, ja lehden haastattelussa kuullaan kaikenmoisia tarinoita veteraaniyhtyeen värikkäästä historiasta. Ääneen pääsee esimerkiksi kitaristi James ”Munky” Shaffer, joka kertoo suhteellisen päihdehuuruisesta elämästään ja miten hän päätti muuttaa kurssia vuonna 2008.

Shaffer kertoo olleensa tuolloin tolaltaan isänsä kuoleman johdosta, sillä menetyksen myötä hänen molemmat vanhempansa olivat poistuneet rajan taa. Kitaristi lääkitsi oloaan tutulla keinolla eli ryyppäämällä ja sekalaisia huumeita vetämällä. Shaffer linnoittautui kotiinsa ja luukutti musiikkia sen verran kovaa, että naapurit alkoivat hermostua.

”Yhtenä päivänä poliisi koputti ovelle, kun aurinko oli vasta nousemassa. Hän halusi tietää, oliko minulla aseita talossa, johon vastasin, että jos sellaisia sattuu olemaan, hän saa kyllä tietää siitä ensimmäisenä. Sitten löin oven kiinni hänen nenänsä edestä”, Shaffer kertoo.

”Vartin kuluttua SWAT-ryhmä oli taloni ulkopuolella. He ottivat minut kiinni ja huomasivat kyllä, etten ollut lainkaan kunnossa. Siis tyyliin ’okei, tämä kaveri on kännissä ja pilvessä, mutta hän vaikuttaa muutenkin tosi epävakaalta’.”

”Heräsin sitten sairaalasänkyyn sidottuna psykiatriselta osastolta. Minua pidettiin siellä 72 tuntia. Se oli se hetki, kun ymmärsin, ettei tämä voi jatkua näin.”

Voisihan tuo olla aika vahva signaali, että elämäntyyliä kannattaisi miettiä pari kertaa uusiksi. Hyvä homma, että tarmoa löytyi ja mies on joukossamme edelleen.

Lisää luettavaa