Provinssi julkaisi ensimmäiset kiinnityksensä: Limp Bizkit ottaa ensi kesänä Seinäjoen haltuunsa

Limp Bizkit.
AOP

Seinäjoen festari-insituutio Provinssi julkaisi juuri ensi vuoden ensimmäiset bändikiinnitykset, ja nyt onkin tarjolla melkoinen kattaus ulkomaan eläviä. Mielenkiintoista nähdä, millaista keskustelua osa näistä nimistä sosiaalisessa mediassa kirvoittaa.

Nimittäin pääesiintyjäpuolella Provinssi tarjoaa yleisölle Limp Bizkitin. Näyttäisi tosiaan vahvasti siltä, että ysärinostalgiasta ollaan pikkuhiljaa siirtymässä kohti 2000-luvun ensimmäisen kymmenyksen nostalgisointia! Fred Durst yhtyeineen konsertoi Suomessa edellisen kerran vuonna 2013 Helsingin Nosturissa.

Muut suuren luokan ulkomaiset vahvistukset edustavat sitten vankemmin 1990-lukua, kun myös The Prodigy ja Cypress Hill saapuvat Provinssiin. Julkistusten tuorein kansainvälinen menestyjä on brittiyhtye Bring Me the Horizon.

Pienempiä ulkomaisia vieraita ovat suomalaisten ikisuosikki Flogging Molly, juuri Slayeriä Helsingissä lämmitellyt Lamb of God sekä ruotsalainen Cult of Luna. Kotimaisista osastoa edustavat Sanni, JVG, Ville Valo & Agents, Anna Puu, Ellinoora, Gasellit, Ruusut sekä von Hertzen Brothersin, Jukka Jyllin ja Sami Kuoppamäen Kingston Wall -projekti.

Kolmen päivän early bird -liput ovat myynnissä festivaalin verkkosivuilla hintaan 129 euroa. Hinta on voimassa 31. joulukuuta saakka.