Kuukausi sitten legendaarisen Public Enemy -hiphopryhmän yksi perustajista, kaulassa roikkuvista kelloista tuttu Flavor Flav sai muun yhtyeen mukaan potkut bändistä. Chuck D kertoi tuolloin kyllästyneensä siihen, että Flavor Flav ei osallistu yhtyeen toimintaan ja kupin menneen nurin viimeistään siinä vaiheessa, kun Flav oli väitetysti kieltänyt muuta yhtyettä esiintymästä Bernie Sandersin vaalikampanjatilaisuudessa Public Enemy -nimellä. Asiasta käytiin tietenkin myös kädenvääntöä julkisesti.
Kuitenkin aprillipäivänä julkaistussa People’s Party -podcastissa Chuck D kertoi haastattelija Talib Kwelille, että Flavor Flavia ei oikeasti erotettu vaan koko juttu oli mainostemppu, jonka avulla Chuck D promotoi niinikään aprillipäivänä Enemy Radio -nimen alla julkaistua Loud Is Not Enough -albumia. Chuck D kertoo saaneensa idean pilaan Orson Wellesin kuuluisasta Maailmojen sota -tapauksesta.
”Kaikki oli sovittu ennalta. Public Enemy Radio esiintyi [Sandersin kampanjassa] ja hänen asianajajansa lähetti kieltomääräyksen [ettei Flavia saa käyttää esiintymisen markkinoinnissa]. Olin, että hyvä peliliike. Sitten sanoin julkisuudessa, että hän on haastanut meidät oikeuteen. Ei hän niin oikeasti tehnyt. Mutta yleisöllä menevät termit helposti sekaisin eivätkä he tiedä, mikä ero on haasteella ja määräyksellä. Sitten sanoin erottaneeni hänet. Tiesimme kyllä, mitä siitä seuraisi”, Chuck D selitti ja täsmensi, ettei Flavor Flav ole saanut potkuja ja he työstävät yhdessä uutta Public Enemy -albumia.
Myöhemmin itse Flavor Flav kuitenkin hämmensi soppaa entisestään julkaisemalla Twitterissä viestin, jossa tämä kiisti olleensa tietoinen, että kyseessä olisi ollut jonkinlainen pila tai mainoskikka.
”En ole osallisena huijauksessasi, herra Chuck D. Maailmassa on tällä hetkellä paljon tärkeämpiäkin asioita kuin aprillipilat tai levyjen julkaiseminen. Maailma ansaitsee parempaa. Sanot meitä johtajiksi, joten käyttäydy sen mukaisesti”, Flavor Flav kommentoi ja haastoi Chuck D:n lahjoittamaan rahaa MusiCaresin COVID-19 -hyväntekeväisyyskeräykseen.


I am not a part of your hoax .@mrchuckd,,,there are more serious things in the world right now than April Fool's jokes and dropping records,,,the world needs better than this,,,you say we are leaders so act like one,,,donate to those in need here: https://t.co/7hioasSwuV
— FLAVOR FLAV (@FlavorFlav) April 1, 2020