Rammsteinin debyytti ei syntynyt helpolla – itsepäinen yhtye aiheutti tuottajaparalle harmaita hiuksia

Seitsemännen studioalbuminsa julkaisemiseen valmistautuva Rammstein komeilee uusimman Metal Hammerin kannessa. Lehden pitkässä haastattelussa kartoitetaan saksalaisyhtyeen lähtökohtia (yhtye perustettiin Berliinin muurin sortumisen jälkimainingeissa, kun koko Saksa oli uuden ajan kynnyksellä) sekä alkutaivalta, ja kuten kaikkien erikoisten bändien tapauksessa, orkesteri ei varsinaisesti singahtanut kertaheitolla tähtiin.

Mikäli Rammsteinin tekemiset kiinnostavat, kannattaa lukea koko juttu Metal Hammerin printistä, mutta mainittakoon tässä nyt hauska tarina orkesterin ensimmäisen levyn äänityksistä. Bändi sai erinäisten vaiheiden kautta Herzeleid-albumin tuottajaksi ruotsalaisen Jacob Hellnerin, joka tuolloin tunnettiin parhaiten Clawfinger-yhtyeen tuottajana. Myöhemmin mies on työskennellyt myös Apocalyptican kanssa.

Rammsteinin ja Hellnerin yhteistyö ei lähtenyt järin hyvin liikkeelle ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät osapuolet ymmärtäneet toisiaan. Siis kirjaimellisesti: Hellner puhui ruotsia ja englantia ja Rammsteinin muusikot lähinnä saksaa ja venäjää.

”Jacob työskenteli enimmäkseen toimistoaikoina, joten saimme olla omissa oloissamme iltaisin ja viikonloppisin. Emme puhuneet ruotsia tai paljoa englantiakaan, joten tunsimme olomme ulkopuolisiksi. Emme voineet mennä minnekään tai tehdä mitään, joten emme olleet kovin hyvällä tuulella”, kitaristi Richard Kruspe kertoo haastattelussa Tukholmassa järjestetyistä äänityksistä.

Kommunikaatiovaikeudet aiheuttivat myös sen, ettei bändi ollut tyytyväinen Hellnerin ruuvaamaan soundimaailmaan. Lopulta paikalle kutsuttiin tulkiksi hollantilainen ääniteknikko Ronald Prent, joka osasi kommunikoida kummankin leirin kanssa.

Tulkin kanssakin albumiprojekti eteni hitaasti. Rammstein toimi niin, että kaikki levyyn liittyvät päätökset piti hyväksyttää jokaisella kuusihenkisen yhtyeen jäsenellä.

”He antoivat meidän tehdä hommiamme, ja kun saimme jotain valmiiksi, kutsuimme bändin kuuntelemaan. Sitten he pitivät palaverin, jota aloimme kutsua heidän ’saksalaiseksi kokouksekseen’. He menivät huoneeseen ja keskustelivat joskus kymmenen minuuttia, joskus kaksi tuntia, kunnes pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen. Sitten he tulivat takaisin ja sanoivat: ’Tuo kuulostaa tosi hyvältä, mutta se ei kuulosta meiltä. Voitko kokeilla jotain muuta?'” Prent muistelee.

Välillä ahertaminen sai jo koomisia sävyjä.

”Jossain vaiheessa joku saattoi sanoa, että ’pitäisiköhän meidän kuulostaa sittenkin Bon Jovilta. Voitko kokeilla sellaista?’ Sanoin, että mikäs siinä. Ja kaikki olivat ihan tosissaan. Niinpä miksasimme biisin kuulostamaan Bon Jovilta. He kuuntelivat version ja sanoivat, että ’vau, se tosiaan kuulostaa ihan Bon Jovilta. Mutta se ei kuulosta meiltä.'”

Kului kokonainen viikko, ennen kuin ensimmäinen kappale saatiin kuulostamaan siltä kuin piti. Siitä eteenpäin levy syntyi jo helpommin, ja yhteistyö sujui lopulta niinkin hyvin, että Hellner ja Prent pestattiin myös kakkoslevy Sehnsuchtin äänityksiin.

”Minä kehitin kahden ensimmäisen albumin Rammstein-soundin. Tämä on vaikea sanoa ääneen, mutta se on minun ansiotani”, Prent toteaa haastattelussa.

Rammsteinin uusimman Deutschland-videon voi katsoa täältä. Yhtye esiityy Suomessa 10. elokuuta Tampereen stadionilla.