Rock and Roll Hall of Famen yleisöäänestys on päättynyt – Judas Priest jälleen lähellä nimitystä, Motörhead kaukana kärjestä

Sami Lommi

Yleisö on puhunut ja antanut äänensä Rock And Roll Hall Of Fame -ehdokkaille. Kaikkiaan ääniä annettiin yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.

Ykköseksi kiri lopulta Dave Matthews Band reilun miljoonan äänen saaliillaan. Top 5 täydentyi Pat Benatarilla (882 207 ääntä), The Doobie Brothersilla (784 729 ääntä), Soundgardenilla (722 931 ääntä) ja Judas Priestillä (675 434 ääntä).

Motörheadin oli tällä erää tyytyminen yhdeksänteen sijaan, heti Thin Lizzyn perässä.

Yleisöäänestyksessä viisi eniten ääniä kerännyttä ehdokasta saa tuomariäänien lisäksi itselleen yhden faniäänen lopullisessa ääntenlaskussa. Tämä ei vielä itsessään tarkoita automaattista sisäänpääsyä kunniagalleriaan, sillä esimerkiksi Judas Priest on ollut samassa tilanteessa aiemminkin. Yleisöäänestyksen voittaneet artistit ovat kuitenkin järjestään päätyneet Hall of Famen listoille.

Saapa siis nähdä, kuinka käy tällä kertaa.

Viralliset Rock and Roll Hall of Fame -nimitykset julkistetaan ensi viikolla.