Amerikassa koettiin viime viikonloppuna jälleen surullinen ja vakava joukkoampumatapaus, kun 36-vuotias epäilty surmasi seitsemän ja haavoitti 22 sivullista Teksasin Odessassa. CNN:n saamien tietojen mukaan epäilty oli vain pari tuntia ennen väkivallantekoa saanut potkut pestistään kuorma-autonkuljettajana.
Kiss-nokkamies Paul Stanley reagoi Odessan ampumatapaukseen Twitterissä ja vaati konkreettisia toimia, jotta tällaiset joukkoampumatapaukset saataisiin estettyä.
”Yhdysvalloissa ei ole aiempaa enemmän ’hulluja’ tai ’henkisesti epävakaita’ ihmisiä. Mutta joukkoampumiset raskaan sarjan automaatti- ja puoliautomaattiaseilla ovat yleistyneet. Sitä ei voi kiistää. Kertokaa minulle, mitä meidän ja hallituksen pitää tehdä. Rukoukset ja sympatiat eivät riitä”, Stanley kirjoittaa.
Ja kuten hyvin usein, kun julkisuuden henkilö ottaa kantaa politiikkaan tai muihin polttaviin asioihin, myös tälläkin kertaa Stanley sai osakseen myös paljon kommentteja, joissa käskettiin laulajan olla puuttumatta asioihin ja keskittyvän vain musiikkiin. Stanley vastasi kritiikkiin hyvin suorasanaisesti ja muistutti olevansa yhtä oikeutettu ilmaisemaan mielipiteensä kuin muutkin.
”En minä tiedä vastausta tähän ongelmaan vaan pyydän muita jakamaan mietteitään. Jokainen, jonka mielestä minun pitäisi ’pysyä ruodussa’, voi poistua heti. Tämä on minun tilani. Jos sinulla voi olla mielipiteitä, miksei minullakin voi?”, Stanley kuittasi.
We don’t have more “crazy “ or “mentally unstable “ people in the US. What we DO have are commonplace mass shootings with automatic and semi-automatic high powered firearms. THAT cannot be disputed. Tell me what we and our government must do. Prayers and sympathy are not enough. pic.twitter.com/KpWZa0xJcY
— Paul Stanley (@PaulStanleyLive) September 1, 2019
I DON’T KNOW THE ANSWER but am asking for everyone’s thoughts. Anyone who thinks I should “stay in my lane” should leave now. This is MY house. If you DO have opinions why shouldn’t I? In this case I will leave up some of those dopey comments for your enjoyment. Not again. https://t.co/TDvYCLNVpf
— Paul Stanley (@PaulStanleyLive) September 1, 2019
Bye! Clearly your last name should have been spelled MORON. Now go away. https://t.co/GUJyHQSUWz
— Paul Stanley (@PaulStanleyLive) September 2, 2019