Self Esteem raikaa Mikkelissä – The Offspring Jurassic Rockin pääesiintyjäksi

18.3.2015 13:00

1990-luvun puolivälissä suosioon noussut punk rock -yhtye The Offspring saapuu kesällä Suomeen. Vuonna 1995 julkaistun Smash-menestyslevyn hiteistä Self Esteem ja Come Out And Play muistettava yhtye nousee lavalle Mikkelissä 7.−9. elokuuta järjestettävässä Jurassic Rockissa. Bändi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia.

 

Jurassic Rockissa nähdään myös kotimaisen musiikin kärkinimiä: muun muassa Haloo Helsinki!ApulantaMokomaViikateKotiteollisuusPää KiiMelrose ja Paperi T esiintyvät Mikkelissä.

Tulevana kesänä yhdeksättä kertaa järjestettävän festarin ohjelmistoon on tulossa vielä sekä ulko- että kotimaisia lisäyksiä.

Lisää luettavaa