Sivupersoona nimeltä Markku – Tarina J. Karjalaisen Et ole yksin -kannen takana

28.1.2013 11:12

J. Karjalaisen odotetun Et ole yksin -albumin kansikuva on aiheuttanut monissa sen nähneissä kaukaisia muistoja. Albumin kannen nimi ja kirjaintyyppi on nimittäin otettu suoraan 70-luvulla julkaistusta psykologi Reima Kampmanin kirjasta Et ole yksin – Tutkimuksia ihmisen sivupersoonista.

Puhelimitse tavoitettu J. Karjalainen valaisi Soundille albumin kansikuvan taustoja ja suhdettaan kirjan käsittelemiin asioihin.

– Kun olin 70-luvulla koulussa, olin todella kiinnostunut kaikista tällaisista asioista, ufoista ja muista, Jukka muistelee.

Yhtäkkiä ilmestyy tyyppi, jonka ihminen luo omissa aivoissaan

– Kun aloin sanoittaa tätä levyä mietin, että mistä keksisin sanoja. Ensin mietin, että pitäisi varmaan mennä hypnoosiin, mutta sitten päätin kokeilla itsesuggestiota. Ja yksi sivupersoonista, joita itsesuggestiolla Keltaisessa talossa löysin, oli sellainen 1970-luvulla elänyt nuorukainen Markku.

Kyseessä on siis sama Markku, joka seikkailee J. Karjalaisen uudessa Mennyt mies -singlessä: ”Sä tunsit mut aiemmin Markkuna / Sitä poikaa ei enää olekaan.”

– Muistan hyvin, kun Reima Kampmanin kirja ilmestyi vuonna 1974. Tuntui mielettömältä lukea sivupersoonista, siitä että yhtäkkiä ilmestyy tyyppi, jonka ihminen luo omissa aivoissaan. Se on todiste ihmisen aivojen mielettömästä kapasiteetista. Toisaalta oli myös jollain tavalla kammottavaa lukea siitä, kun ihmiset olivat hypnoosissa. Kun se on kuitenkin tavallaan ihan totta, eikä mitään science fictionia.

– Kantta suunnitellessa muistin Reima Kampmanin kirjan ja huomasin, että kannessa on just sellainen hämyisyyden aste, miltä se musakin kuulostaa. Soitin kirjan julkaisseelle Gummerukselle ja sieltä selvisi, että kannen on suunnitellut Matti Mankin -niminen tyyppi.

– Häntä ei tuntunut ensin löytyvän mistään, mutta sitten Facebookista löytyi sen niminen tyyppi, jonka ikäkin tuntui täsmäävän, joten otettiin yhteyttä. Mankin vastasikin että on se sama tyyppi, joten mä soitin sille ja sain luvan käyttää kansikuvaa.

Aivan yksi yhteen kirjan kantta ei kuitenkaan käytetty.

– Alkuperäinen kansihan oli mustalla pohjalla, mutta albumin kansi tuntui kaipaavan jotain muuta. Löysin internetistä tällaisen siluettikuvan. Hauska juttu, että sen valokuvaajan nimi oli Travis Manley – se, ja Matti Mankin on molemmat jotenkin tosi hienoja nimiä, sellaisia agenttitarinoiden meille ei ryppyillä -tyyppejä.

– Kannesta tuli hyvän näköinen, sellainen aika klassinen kansi. Se erottuu hyvin, mutta tuntuu kuitenkin luontevalta.

 

Markun lisäksi Mennyt mies -kappaleessa seikkailevat muun muassa diskomies, liskomies ja Uuden-Englannin nahkamies. Niiden taustoja on avattu kiinnostavasti Jiin kotisivujen artikkelissa.

J. Karjalaisen albumi Et ole yksin ilmestyy 15.3.

Lisää luettavaa