Soundi 3/2020: Nightwish, Vesala, Tales From The Thousand Lakes, Trio Niskalaukaus…

Vuoden kolmas Soundi-lehti on saapunut painotalosta postiluukkuihin.

Huomenna perjantaina 20.3. ilmestyvä Soundi 3/2020 pitää sisällään paljon painavaa asiaa. Kannessa Nightwish, joka valmistautuu julkaisemaan jälleen yhden erittäin kunnianhimoisen albumin. Jututimme Tuomas Holopaista niin Helsingissä kuin Levilläkin.

Pitkässä Soundi-haastattelussa pureudumme taiteilijaan nimeltä Paula Vesala, jolle luovutimme myös tämän vuotisen Soundi-palkinnon.

Suomalaisen rockin klassikot -sarjassa perehdytään Amorphisin Tales From The Thousand Lakes -albumiin, jonka tekemistä muistelevat Esa Holopainen, Tomi Koivusaari, Jan Rechberger sekä Kasper Mårtenson.

Islannissa asustava avustajamme pääsi juttusille Ásgeirin kanssa, ja otti selvää mistä kaikesta miehen kiehtova elektroninen folk on saanut vaikutteita.

Levyarvioissa tarkastelun alla jälleen puolensataa uutuusalbumia ja nippu pienempiä julkaisuja. Mukana  muun muassa Jonathan Wilson, Trio Niskalaukaus, Tuure Kilpeläinen, Eevil Stöö, Myrkur…

Lisäksi Soundissa 3/2020:

  • Laura Moisio
  • DeWolff
  • Testament
  • S-Tool
  • Louie Blue
  • Me And That Man
  • Anna Inginmaa
  • Jandek
  • + Uutisia, kolumneja, sarjakuvia…

Tilaa Soundi
Osta digilehti (Lehtiluukku)

Seuraava Soundi 4/2020 ilmestyy 17.4.