Space Ace herättäisi vanhan perinteen henkiin, mikäli hänet otettaisiin mukaan Kissin jäähyväiskiertueelle – ”Se oli rituaali”

Ace Frehley sanoo järkyttyneensä kuultuaan, ettei bändi enää meikkaa yhdessä.
18.12.2018 09:48

Kun Kiss ilmoitti lähtevänsä jäähyväiskiertueelle (joka ulottuu myös Suomeen asti), on entinen kitaristi Ace Frehley saanut vastailla lukuisiin kyselyihin hänen mahdollisesta osallisuudesta rockjättiläisen viimeiselle puristukselle. Frehley on todennut olevansa valmis astumaan jälleen Spacemanin saappaisiin, mutta tietyin ehdoin – joihin lukeutuu muun muassa tarpeeksi painava palkkapussi.

Tuoreessa Walking The Floor With Chris Shiflett -podcastissa Frehley keksi myös yhden ehdon lisää: hän haluaa yhtyeen laittavan tavaramerkkikasvomaalauksensa ylleen yhdessä eikä itsekseen oman pukuhuoneen rauhassa.

”Kuulin hiljattain, että Paulilla [Stanley, laulaja] on oma pukuhuoneensa ja järkytyin. Meillä oli aina tapana laittaa maskit päälle yhdessä, kuin neljä kaunissalongissa olevaa tyttöä. Juttelimme ja laitoimme maskeja naamalle. Se oli rituaali”, Frehley tuumaa.

”Jos minut pyydettäisiin takaisin bändiin, haluan, että kaikki laittaisivat meikit päälle yhdessä aivan kuten ennen vanhaan tapasimme.”

Ihan äkkiä ei vanhoihin perinteisiin olla kuitenkaan palaamassa eikä Frehleytä ole epätodennäköisen, joskaan ei mahdottoman reunionin tiimoilta lähestytty miltään taholta. Space Ace sanoo kaiken olevan kiinni vanhoista bänditovereistaan.

”Kun Paul ja Gene [Simmons, basisti] soittavat minulle ja kysyvät, haluanko tehdä reunion-kiertueen, ja kirjoittavat minulle ison shekin, olen luultavasti mukana. Jos niin ei käy, niin ei käy. Minkäs teet”, Frehley toteaa.

Lisää luettavaa