Stone Temple Pilotsin ja Velvet Revolverin Scott Weilandista ollaan tekemässä elokuvaa – Perustuu laulajan muistelmiin

Weiland kuoli yliannostukseen vuonna 2015.
28.6.2021 20:13

Laulaja Scott Weilandin elämä ja tarina ollaan siirtämässä valkokankaalle, uutisoi The Hollywood Reporter. Lehden saamien tietojen mukaan Dark Pictures ja tuottaja Orian Williams ovat hankkineet oikeudet Weilandin Not Dead & Not for Sale -muistelmateokseen, jonka pohjalta Jennifer Erwin tekee käsikirjoituksen.

Vuonna 1967 syntynyt Weiland tuli tunnetuksi Stone Temple Pilots -yhtyeen laulajana, jonka kanssa tämä teki kuusi pitkäsoittoa. Hän oli laulajana myös Guns N’ Rosesin Slashin, Duff McKaganin ja Matt Sorumin perustamassa Velvet Revolver -yhtyeessä sekä viimeisinä vuosinaan The Wildabouts -yhtyeessä. Koko elämänsä päihdeongelmien kanssa paininut Weiland löydettiin Wildaboutsin kiertuebussista kuolleena 3. joulukuuta 2015. Kuolinsyyksi todettiin yliannostus kokaiinia, alkoholia ja MDA:ta.

”On suuri kunnia saada kerrottua Scottin tarina ja esitettyä hänen vähemmän tunnetun puolensa – sen rakastavan ja hellän miehen, kouluaikoina menestyneen atleetin, melankolisen sielun ja legendaarisen nokkamiehen joka hän oli ja tulee aina olemaan”, Erwin kommentoi Hollywood Reporterille.

”Haluamme tehdä tästä niin autenttisen elokuvan kuin pystymme. Scottin kirjan lisäksi tulemme käymään paljon keskusteluja hänen läheisimpien ihmisten kanssa saadaksemme kaikki yksityiskohdat oikein. Olemme myös innoissamme siitä, että saamme käyttöömme ennen julkaisematonta musiikkia elokuvaa varten”, lisää puolestaan tuottaja Williams, joka on aiemmin tuottanut muun muassa Joy Divisionin Ian Curtisista kertoneen Control-elokuvan.

Lisää luettavaa