Taas uutta Bruce Springsteeniä julki – tuore single ei kirvoittanut faneissa pelkkiä hurraa-huutoja

Bruce Springsteen julkaisee kesällä pitkästä aikaa uuden albumin. Pomon 19. studioalbumi Western Stars ilmestyy 14. kesäkuuta, ja tämä on luonnollisesti saanut fanikunnan innostumaan – edellisesti High Hopes -albumista on kuitenkin ehtinyt kulua jo viisi vuotta. Mutta kuinka pitkälle innostus kantaa, se jää nähtäväksi.

Tulevalta levyltä julkistettiin nyt toinen single, ja tämä There Goes My Miracle on ehtinyt kerätä sekä innostunutta ylistystä että pettynyttä jupinaa. Suuren maailman musiikkisivustojen kommenttiketjuissa sekä Youtube-soittimen kommenteissa näkyy niin ”parasta sitten Born to Runin” -heittoja kuin ”voi Pomo, mitä sinulle on tapahtunut” -kysymyksiäkin. Kumpaan leiriin itse kuulut? Kuuntele single ylempää, sillähän se selviää.